sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Kuvia!

Vietin viikonloppua äitini luona ja pikkusisko kuvaili koiria, joten tässä muutamat otokset:


Retos 12vk <3
Stella <3
Peruslook, korvat nurinpäin ;)
On se söpö!











Oman seuran kisat

Viikko väliä ja sit taas kisailtiin, tällä kertaa taas kotikulmilla oman seuran järjestämissä kisoissa :)

Tuomarina kisoissa toimi Marjo Heino ja hänellä oli kyllä hyvin mielenkiintoiset radat. Alkuunsa radat tuntui siltä että eihän niistä voi mitenkään selvitä, mutta ei ne nyt loppupeleissä niin kamalan vaikeita ollutkaan.

Eka rata lähti hyvin käyntiin ja miusta meno tuntui paremmalta kuin ikinä aiemmin. Nolla oli lähellä mutta koska kyse on agilitystä niin kaikki voi kaatua hyvinkin pieneen lipsahdukseen. Ja kyllähän sinne se pienen pieni lipsahdus mahtui mukaan ja lopputuloksena hyl. Yksi ylimääräinen putki suoritettiin matkalla. Hieman harmitti, mutta silti fiilis oli super hyvä radan jälkeen, sillä meno tuntui tosi hyvältä.

Toisella radalla tehtiin jotain sellaista mitä tuomarikaan ei heti osannut tuomita. Stella lähti puomin kontaktilta suoraan eteenpäin, hyppäsi keinun yli koskematta esteeseen lainkaan ja kääntyi sen jälkeen miuta kohti ja lähti pujottelemaan niinkuin oli tarkoituskin ;) tuomari joutui hetken aikaa miettimään että minkä tuomion keinun yli loikkaamisesta alkaa ja hylkyynhän hää sitten päätyi. Loppurata oli taas jälleen todella hyvä.

Mikä tärkeintä ja parasta niin yksikään rima ei edes kolahtanut kummallakaan radalla, hyvä Stella! Stella ei kunnioita rimoja ollenkaan ja kiirehtii vain eteenpäin joten rimaan osuminen ei tunnu missään. Samanlainen ongelma kuin Chocollakin oli monta vuotta, mutta itse olen nyt kehittynyt ehkä sen verran että osaan tehdä asialle jotakin. Tällä hetkellä kaikissa treeneissä rimat on eri korkeuksilla siitä syystä että Stella oppisi lukemaan rataa ja miettimään oikesti että mitä siellä radalla kuuluu tehdä.

On myös ilo huomata että Stella pysyy hyvin kuulolla vaikka käykin todella kovilla kierroksilla ennen radalle lähtöä. Choconhan kanssa radat meni aina ihan penkin alle jos se räyhäs ennen radalle lähtöä, mut Stellaan tuo räyhääminen ei onneksi tuolla tavalla vaikuta.

Retoskin kävi taas haistelemassa kisatunnelmia ja kyllä se vaan on reipas poika, ei voi muuta sanoa! Hienot koirat <3

Kisailua Jyväskylässä

Onpas mukavaa päästä välillä kisailemaan johonkin muuallekin kuin kotikulmille. Paljon vähemmän tuttuja ja itsellä ihan erilainen fiilis saapua kisapaikalle kun ketään seurakaveria ei tule vastaan :)

6.10. kisailtiin Stellan kanssa Jyväskylässä Johanna Nybergin radoilla. Hieman oli itsellä paineita kun tiedostin sen että jos nyt tehdään nolla niin se tarkoittaisi automaattisesti nousua kakkosluokkaan. Yritin kuitenkin parhaani mukaan kasata itseni ja pitää jännityksen kurissa. Rata ei rataantutustumisessa tuntunut ylivoimaisen vaikealta ja päätin tsempata täysillä. Stella kävi tosi kierroksilla kun sen kisahalliin toin ja itsellä paineet vain kasvoi kun en oikein tiennyt kuinka koira pysyisi hanskassa tuossa tilassa. Noh, ei muuta kuin koiran kanssa ensimmäisen esteen taakse ja katsomaan kuinka meidän käy!

Stella jäi hyvin lähtöön odottamaan ja sit mentiin. Heti alussa oli paikka missä pelkäsin riman tippuvan kun ne on tupannut olemaan melko herkillä viime aikoina. Rimat pysyi ylhäällä, koira haki kepit hienosti ja senkin jälkeen matka jatkui oikein sulavasti ja vauhdikkaasti. Kontaktit ei ollut ihan sellaset kun toivoin, mut en pystynyt koiraa niille palauttamaan sillä nollaa tehtiin! Loppusuoralla tajusin et myö oikeest tehdään nollaa ja enää ei ole montaa estettä jäljellä. Oma ohjaaminen muuttui jännittyneemmäksi, enkä uskaltanut käydä tuulettamaan ennen kuin oltiin radalta pois. Maaliin tultiin siis nollatuloksen kera, JES JES JES! Kaikki osui nappiin, koira pysyi hanskassa kierroksista huolimatta ja rimat pysyi todella hienosti ylhäällä. Lopputuloksissa oltiin 1. ajassa 32,79 ja etenemä oli 4,61m/s :)

Kisapäivä venyikin sitten vähän pidemmäksi kuin oli tarkoitus, mutta ei haitannut, mie olin niiin iloinen meidän onnistumisesta :)

Ensimmäinen kakkosluokan rata menikin sitten ihan sähläämiseksi kun ohjaaja ei ehtinyt laskeutumaan taivaista takaisin maanpinnalle ;)

Retoskin pääsi tutustumaan kisahalliin ja jätkähän oli kuin kotonaan siellä! Häntä pystyssä tepasteli menemään edestakaisin ja kaikkia ihmisiä sekä koiria olisi ollut kiva päästä tervehtimään. Eräs Australianpaimenkoira uros pelastikin Retoksen illan ja kävi vähän leikittämässä Retosta :)

tiistai 2. lokakuuta 2012

Uusi perheenjäsen, uusi blogi

Vanhan blogin päivitys alkoi olla niin vähäistä jotta päädyin perustamaan uuden blogin. Talouden koiratilannekin on muuttunut, joten eiköhän ollutkin jo korkea aika senkin puolesta perustaa uusi blogi :) Vanhakin blogi vielä netistä löytyy, mutta sinne ei enää päivityksiä ilmesty!

Nyt yritän ryhdistäytyä blogin päivittämisessä ja pyrin kirjoittelemaan treeneistä ja kisoista pieniä raportteja. Jospa sitä itsekin pysyisi sitten kärryillä siitä mitä ollaan tehty milloinkin :)


Stella ja Retos <3